Ilmaisuudet #1: Lie Captive ja Manfred

Lie Captive: The Hopeless North

Ensimmäinen ilmainen albumi tulee Death To False Hope Recordsille debyytti-täyspitkänsä tänä vuonna äänittäneeltä triolta Lie Captive. En tiedä tästä yhtyeestä paljoa, sillä se ei ole ollut millään tavalla tapetilla edes blogosfäärissä, mutta parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen The Hopeless North vaikuttaa sen tähän asti saamaa huomiota enemmän ansaitsevalta julkaisulta. Melodista hardcorea ja pop punkkia saumattomasti yhdistelevä albumi kuitenkin kärsii yhdestä tyyppiviasta, nimittäin siitä, että yhtye rajoittaa siinä itseään liian vähän värejä sisältävään palettiin. Näissä itsellensä asettamissa rajoissa Lie Captive onnistuu kuitenkin luomaan yllättävän hauskan albumin, jolla se erottuu positiivisesti samankaltaisten bändien massasta.

Lataa albumi Death To False Hope Recordsin kotisivuilta:
http://deathtofalsehoperecords.com/downloads/dtfh125.html

Manfred: The cliffs

Kokeellisen elektronisen musiikin ystävät, huomio! Manfred on ilmeisesti täysin uusi kasvo Espanjalaisessa elektronisessa musiikissa, sillä tämä on hänen ensimmäinen julkaisunsa eikä miehestä/naisesta löydy oikeastaan minkäänlaista tietoa. Tällä ei tietenkään ole paljoakaan väliä, sillä albumi osaa kyllä puhua puolestaan.

Manfred onnistuu tässä hieman yli varttitunnin kestävässä debyytissään luomaan mielenkiintoista ja enimmäkseen erittäin tummaa musiikkia. Me adormecieron on kuin tuutulaulu, jonka voisi helposti kuvitella Pennywisen hyräilevän uhreilleen. Arimanes tulee varmasti olemaan suosittu helvetin tanssiklubeilla. Albumi ei kuitenkaan ole vain pelkkää pimeyttä, vaan sen keskelle tömäytetty Euforia descontrolada rikkoo tuon kaavan hetkeksi pistämällä hauskasti esiin naiivilla optimistisuudellaan. Ehdottomasti ainakin yhden kuuntelukerran arvoinen, mikäli pidät oudoista äänistä ja soundtrackista aarrejahtiin pimeässä merenpohjassa.

Lataa albumi Manfredin viralliselta Bandcamp-sivulta:
http://manfred.bandcamp.com/

Swing Kids: S/t EP

30-luvun Saksassa Hitlerjugendin ja muiden vastaavien kansallissosialististen nuorisojärjestöjen vastavoimaksi nousseesta Swingjugendista nimensä lainannut Swing Kids oli vuosina '94-'97 aktiivinen hardcore-yhtye San Diegosta. Neljän vuoden aikana tämä muun muassa jazzista, swingistä ja post-punkista vaikutteensa imenyt orkesteri ei julkaissut paljoakaan, sillä tämän 7":n lisäksi ainoa alkuperäisen kokoonpanon julkaisu on 10":n splitti Spanakorzon kanssa. Historialla ei kuitenkaan ole väliä, sillä tämä EP on mielestäni yksi niistä harvoista hardcore-julkaisuista, jonka tekemistä on selvästi lähestytty uudesta näkökulmasta, eikä yhtyeen mielessä ole ollut vain se, kuinka soundista saataisiin aikaisempaa aggressiivisempi tai kuinka kovaa saataisiin sanoituksilla potkittua jotain kuollutta poliittista hevosta. Tämä kymmenminuuttinen ei ole useiden hardcore-yhtyeiden julkaisuiden tavoin sidottu aikaan eikä paikkaan, ei niin musiikkinsa kuin sanoitustensakaan perusteella.

EP hivuttautuu käyntiin minuutin mittaisella instrumentaalipätkällä, jonka voisi kuvitella olleen nauhoitettu jonkin jazz-orkesterin aamuisissa jameissa, kun pianisti ja rumpali koettavat vielä lämmitellä sormiaan ja löytää yhteistä säveltä. Tämä on intro Diseaseen, levyn kenties vihaisimpaan kappaleeseen. Loput A-puolen minuuteista sisältävät Line #1:n ja Clean Shade of Dirtyn, joissa kerrotaan kuinka vain halutaan koskettaa sekä säästää meiltä kummaltakin aikaa ja vaivaa. B-puoli on kuulemisen arvoinen kahdestakin syystä; ensinnäkin, sen potkaisee käyntiin yksi ainoista oikeasti onnistuneista Joy Division-covereista, ja toiseksi, tätä klassikon tulkintaa seuraa koko 7":n kohokohta, Blue Note.

Päätöskappale tuo ilmi sen, miksi Swing Kids on vielä tänäkin päivänä erittäin arvostettu tietyissä piireissä hardcoren soundin kehittäjänä. Blue Notessa on selvimmin huomattavissa yhtyeen jäsenten post-punk -bändeiltä omaksuma suhtautuminen kappaleidensa säveltämiseen, jossa hyvää biisiä ei tehdä riffillä, vaan luomalla ilmapiiri kutomalla yhteen toisiaan täydentäviä osia, joissa jazzille ominaisesti yhtyeen soittajat eivät vain keskity omaan tekemiseensä, vaan kuuntelevat kanssasoittajiaan. Kitaristit keskittyvät olennaiseen kokoamalla erinäisiä ääniä basson ja rumpujen luoman perustuksen päälle, mutta liittymällä niihin osissa, jotka sitä vaativat. Swing Kids tulee aina omistamaan erityisen paikan sydämessäni musiikin kuuntelijana, sillä he onnistuivat laajalle genrelleen epäominaisesti luomaan kappaleita, joissa soittimet loivat yhdessä kokonaisuuden, eivätkä vain koettaneet koota palapeliä yhdistelemällä palasia neljästä eri laatikosta.

P.S. Lisäsin alapuolelle skannaukset levyn kannesta, sisältölappusesta ja levystä itsestään. Käsittääkseni tämä saatavilla läpikuultavan sinisen lisäksi valkoisena, harmaana ja mustana sekä läpikuultavana punaisena.


Levyn voi ostaa vielä ainakin täältä, Suomesta se on tainnut päästä loppumaan:
http://threeoneg.com/store/vinyl-records/swing-kids-st-7-ep/

Alkusoitto

Jouluaaton ollessa yksi niistä harvoista päivistä vuodessa, joita odotan aina innolla – oli tähän odotukseen sitten jokaisena vuonna syytä tai ei – se on myöhäisen ajankohtansa ansiosta minulle myös eräänlainen viimeinen virke ennen uutta lukua. Uusivuosi tuntuu aina vain valuvan ohi syystä tai toisesta, joten se ei tähän tehtävään tunnu koskaan pystyvän. En myöskään ole koskaan osannut odottaa uudenvuodenaaton vaihtumista uudenvuodenpäiväksi, sillä jouluaaton jälkeen kuljeskelen usein seuraavan viikon jonkinlaisessa henkisessä krapulassa, johon kuuluu lapsenomaisesti mahdollisten lahjojen näpertely ja vähintään yhden niistä rikkominen.

Olen miettinyt tällaisen blogin aloittamista jo jonkin aikaa, mutta jotenkin se ei ole koskaan tuntunut hyvältä idealta; suurin syy tähän on varmasti se, että nykyisin lähes jokainen syytää ajatuksiaan tänne internetin eetteriin. Tämä trendi takaa ainakin sen, että aktiivinen lukija on jokaiselle uudelle blogille vieras eläin. Toinen painava syy on tietysti se, että en ole tarpeeksi egosentrinen uskomaan ajatuksieni riittävään kiinnostavuuteen. Päätin kuitenkin aloittaa oman tekstirikkaan hutaisuni tähän ylivoimaiseen pimeyteen, vaikka vain sellaisena kirjoittamisen harjoituksena, jossa jokainen ulkopuolelta tarkasteleva silmäpari on aina tervetullut, mutta ei koskaan ennalta odotettu vieras.

Kirjoittamisen jälkeen suurin intohimoni on musiikki, joten se tulee varmasti olemaan yksi tämän blogin näkyvimmistä teemoista. Koetan kuitenkin tuoda edes jotain "uutta" kaikkien näiden musiikkia arvostelevien sivustojen sekaan kirjoittamalla ajankohtaisten ja ikivihreiden julkaisuiden ohella yleisempiä ajatuksia ja jopa esseiden pätkiä musiikista, sekä etsimään hieman pintaa syvemmältä jotain laillisesti ilmaista kuulemisen arvoista. En kuitenkaan usko pystyväni keskittymään pelkästään yhteen aiheeseen, joten luvassa tulee kenties olemaan myös kaikkesta muusta täysin irrallaan olevia päivityksiä, joille oletettu lukija on kaiken muun sisällön tapaan vapaa omistamaan hetken ajastaan tai sivuuttamaan ne olankohautuksella.